torstai 26. huhtikuuta 2018

Antologia puista

Puut ansaitsevat jokainen oman runonsa. Rakennan vähitellen tähän pienen antologian suomalaisille puille. Samalla ne muodostavat eräänlaisen muistolehdon ihmisille, joilla on elämäni varrella ollut minulle merkitystä.

Puut ovat erilaisia
, samoin kuin ihmiset. Siksi runotkin haluavat kasvaa jokainen vähän eri muotoon.

Tämä ei ole kasviopillinen antologia. Siksi kuvat puista saavat muotoutua sanojen kautta.



Paju

Leikkaan, viillän, koputan kuoren irti,
Viimeistelen suuosan, pujotan kuoren takaisin,
Puhallan.



Pajupilli on helppo tehdä keväällä,
Kun puu herää ja mahla virtaa.

Isäni sai pajupillin myös soimaan.



Kuusi

Soukat tummat pilarit,
Tuoksut kesäyön,
Ja valo, se hohtaa kesäkuussa
Niin kuin maa valaisisi taivaan.



Hiukset, iho, huulet, hengitys,
Nuoruudet, paljaat, vastakkain,
Kädet jossain, eksyneet.

Niin kauan sitten.
Missä? Vain metsän kuuset muistavat.


Ikuiset.



Koivu

Muistit: tätä se nyt on,
kylmää, loputonta pimeää.



Katsoit ylös, aivan sattumalta.
Näit kirkkaan valon, auringon,
siellä missä eilen
tavoitit vain harmaata.


Kevät, sehän se oli,
kevät katsoi ujosti silmiisi,
tarttui sormiisi ja riisui lapaset.


Tiesit: mahla virtaa taas.



Tammi

Vankka, karhea runko selkääni vasten
Sylissäni hoikka varsi
Kasvoillani tuuli,
Tai kevyet hiukset, ehkä

Jäähyväiset lehvien alla.


Harmaaleppä

Se joka luokkakuvassa seisoo toisena vasemmalta
     keskimmäisessä rivissä
jonka kaikki tietävät mutteivät kuitenkaan muista
     Mikko tai Juha tai jotain sinne päin



Se josta ei tiedä onko se puu vai pensas
     kasvaako se metsän reunassa vai vanhalla pellolla
joka seisoo syksyllä tummuvin lehdin
     Korsosta järven rannoille Anttolaan ja ties minne


Kun se kaadetaan, sen kannot hehkuvat punaisina
     siitä nimi, sanotaan
Olin olemassa, ne kuiskaavat
     harmaan kuoreni alla virtasi leppä, veri


Se karttaa merta
     kasviopin kirjassa sanottiin


Minä olen meri.
Hiuksissani on suolaa.




Kataja
Kuivasta raosta kallion

Se nousee auringon kohtaamaan.

Tammikuun pakkasen ankaran

Ja kevään ahavan ankaran

Se kestää, kasvaa ja kohoaa.
Kun tuulet luotoja tuivertaa

Vain kataja tyynenä seistä saa.

Kun myrskyssä kaatuvat suuremmat puut

Se nöyrtyy, ei katkea, murtumaton,

Se pysyy, sortukoot muut.
Kun lämpö kesän lyhyen

kuumentaa luodon kallion

Se kultaista pölyään puhaltaa.
Jos tyyneyden löytää ken sielustaan

Voi toisille onnea rakentaa.



Tuomi



Ne vyöryvät,

Kukkien valkeat massat,

Ja niiden tuoksu:

Ensin hurmaava, lopuksi

Vain tukahduttava



Kesän jälkeen marjat,

Mustat ja jumoavat



Tilhien iloiset parvet kiertävät ne kaukaa
 
-->

Vaahtera
Polun kahta puolta kasvoi kaksi nuorta vaahteraa,
                      oksillaan toisiaan tavoitellen.
Koetin punoa oksat kaareksi yhteen,
                      tehdä polulle vihreän vaahteraportin.

Eivät ne taipuneet. Napsahtivat poikki.

Nyt siinä seisoo kaksi rujoa vaahteraa,
                      toisistaan tietämättä.

Kasvoivat erilleen.

Välillä näyttävät toisilleen pitkää vaahteranenää.

sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Juttu, jota Helsingin Sanomat ei julkaissut

Hämeenkylän koulu on pedagoginen menestystarina

Järkytyimme, kun luimme torstain 12.4. Helsingin Sanomista uutistuottaja Merituuli Saukkosen kirjoittaman kolumnin, joka maalasi vantaalaisesta Hämeenkylän koulusta ja sen henkilökunnasta täysin oudon kuvan. Sisäilmaongelmien vuoksi evakkoon joutuneen koulun määrätietoinen ja innovatiivinen työ vaikeissa oloissa on häivytetty jutusta kokonaan. 

Tunnemme koulun hyvin, emmekä tunnista sieltä  otsikkoihin nostettua ”meluongelmaa” tai ”hyvien oppilaiden” suosimista.  Oliko toimittajalla  vahva ennakkomielikuva peruskoulusta kammottavana paikkana, jossa heikot jätetään heitteille?  Siihen kuvaan Hämeenkylän koulu on mahdutettu tosiasioita joustavasti käyttäen.

Saukkonen tekee  kolumninsa lopussa tärkeitä kysymyksiä siitä, miten koulun tulisi ottaa huomioon muutkin oppilaat kuin ne, joilla on jo valmiiksi hyvä sisäinen motivaatio. Yksi ”Hämiksen” keinoista on suurryhmät. Tikun nokkaan nostetulla matematiikan tunnilla se tarkoittaa, että saman luokka-asteen oppilaat opiskelevat samassa suurtilassa – mutta kolmen pätevän matematiikanopettajan luotsaamina, kouluavustajan ja erityisopettajan tukemina ja yksilöllisten tarpeidensa mukaan eri kokoisiin ja tasoisiin ryhmiin ohjattuina. Tiettävästi Hämeenkylän yläluokilla tehdään tässä suorastaan kansallista pioneerityötä.

Hämeenkylän koulu on pedagoginen menestystarina. Sen rehtori ja opettajakunta ovat osanneet kääntää rohkeasti haasteet voitokseen ja venyneet kokeilemaan käytännössä toimintamuotoja, joista monet muut ovat jo ottaneet oppia. Olemme pahoillamme siitä, että valtakunnan ykköslehti parilla huonosti pohjustetulla jutulla vetää nyt mattoa kouluyhteisön jalkojen alta. Helsingin Sanomilla olisi ollut mahdollisuus kertoa myös jaetusta opettajuudesta, erilaisten oppijoiden huomioon ottamisesta ja itseohjautuvuuteen kasvattamisesta. Oppilailtakin olisi voinut kysyä.

Jaamme kirjoittajan huolen koulutusleikkauksista ja pelkäämme, että ne murtavat  suomalaisen peruskoulun laadun. Hyvää  työtä tekevää koulua ei kuitenkaan pidä sen huolen vuoksi leimata ongelmakouluksi. Erityisen surullista on, että maan johtava lehti tekee niin.

Martti Hellström
Opetusneuvos, KT
Auroran koulun rehtori 1989- 2014

Hannu Tuominen
Hämeenkylän koulun rehtori 1992-95