lauantai 21. toukokuuta 2016

Koulutusta maahantulijoille

Puheenvuoroni Vihreiden puoluekokouksessa 2016:

Maanantaina sisäministeri Orpo ilmaisi huolensa radikalisoitumisvaarasta, jos turvapaikan saaneet hakeutuvat elämään suurissa kaupungeissa. Tämä on valitettavasti vain yksi puheenvuoro pitkässä sarjassa, jossa maahantulijat on haluttu nähdä uhkana tai ongelmana.

Huomattava osa Suomeen tulleista turvapaikanhakijoista on nuoria miehiä. Osa, kuten kymmenen opettamaani nuorta, on yksin maahan tulleita alaikäisiä. Yksin. Alaikäisiä.

Minun lukkarinkouluni noin seitsemän veljestä ovat järjestään virkeitä ja monitaitoisia nuoria. Vain kouluopinnot ja suomen kieli puuttuvat.

Radikalisoituminen voidaan parhaiten estää kahdella tavalla. Toinen on perheiden yhdistäminen. Toinen on hyvä ja tuloksellinen koulutus.

Oppivelvollisuusikäiset nuoret ovat nyt hyvissä käsissä. Sen sijaan 17 vaan ei 25 vuotta täyttäneet ovat vaarassa jäädä tyhjän päälle. Jokaisella maahan tulleella nuorella pitääkin olla oikeus sellaiseen valmistavaan opetukseen, joka antaa heille pääsyn maailman parhaaseen koulutusjärjestelmään. Tämän oikeuden puolustaminen on meidän kaikkien kansalaisvelvollisuus.

Ei kommentteja: