keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Avoimempaan Helsinkiin - mutta kenen tahdissa?

Helsingin Kokoomus on lyhyen ajan kuluessa osoittanut kahdesti, mikä on sen kanta avoimeen ja demokraattiseen päätöksentekoon.

Tänään Kokoomus asettui vanhan aseveliakselin mukaisesti tukemaan sosialidemokraattien ehdokasta sivistystoimen apulaiskaupunginjohtajaksi. Tämä valinta kärjisti entisestään sitä epätervettä tilannetta, että toiseksi suurimmalla valtuustoryhmällä Vihreillä on Helsingissä vain yksi apulaiskaupunginjohtaja, jonka salkkua pidetään köykäisimpänä. Kauppatorin pikkulinnut kertovat useiden kokoomusvaltuutettujen pahoitelleen huonomman ehdokkaan tullen valituksi, mutta ryhmäkuri piti.

Helsingin kouluissa ollaan edelleen hälytystilassa opetustoimenjohtajan paimenkirjeestä, jossa kehotetaan valmistautumaan budjettileikkauksiin ja palkkaamaan määräaikaiset opettajat vain koulun työkuukausiksi. Näyttää siltä, että Kokoomuksessa tiedettiin vasta neuvotellun budjettiraamin olevan riittämätön. Silti liian pienen budjetin annettiin mennä neuvotteluista läpi. Kokoomus toisin sanoen leikkaa koulujen budjettia, mutta piiloutuu virkamiespäätösten taakse. Menettely on ollut paitsi häpeällistä, myös sikäli erittäin outoa, että puolueiden yhteisen tahdon mukaan sosiaalitointa ja opetusta piti päin vastoin vahvistaa.

Me Vihreät olemme asettaneet tavoitteeksemme demokratian ja avoimen päätöksenteon vahvistamisen. Olemme pyrkineet neuvotteluihin ja yhteistyöhön, koska olemme nähneet niiden olevan hedelmällisin tapa ajaa kaupunkilaisten asiaa. Kokoomus näyttää kuitenkin mieluummin valinneen kassakaappisopimusten ja verhojen takaisen kähminnän tien.

Vihreät ovat edelleen tiukasti sillä kannalla, että koulujen toiminta on turvattava ja rahat siihen on löydettävä. Jos Kokoomus ei tätä ole valmis tukemaan, neuvottelemme sitten ilman sitä.

Vaaliuurnilla tavataan.

Ei kommentteja: