keskiviikko 19. maaliskuuta 2008

Oppimisvaikeuksien medikalisointia?

Jokainen koulussa työskentelevä tietää - tai ainakin on tietävinään - että oppimisvaikeudet ovat lisääntyneet. Niin kuin politiikassakin toimiva kollega ilmaisi: luokassa tuntuu välillä kuin olisi suljetulla osastolla. Jokaisessa opetusryhmässä on useita oppilaita, joilla on diagnoosi jonkinlaisista oppimisvaikeuksista. On ADHD:tä, on hahmottamisvaikeuksia, on asperger-oireyhtymää ja yhdessä tai useammassa aineessa mukautettuja oppilaita. Ja niin on hyvä, sillä kaikkia näitä lapsia ja nuoria voidaan helpommin tukea, kun tiedetään missä he apua tarvitsevat.

Tiedämme kuitenkin myös, että luokissa on usein vähintään yhtä monta oppilasta, jotka silmin nähden olisivat yhtä lailla tuen tarpeessa. Kun opettaja ei kuitenkaan riitä repeämään samaan aikaan jokaisen lapsen avuksi, tuloksena on levottomuutta, meteliä, hyppimistä, tahatonta ja tahallista häirintää. Miten se näin on mennyt? Ei kai voi olla niin, että nyt koulussa olevilla oppilailla on yhtäkkiä enemmän oppimisvaikeuksia kuin vaikkapa vain kymmenen - viisitoista vuotta sitten?

Olen pohtinut, olemmeko me jo onnistuneet medikalisoimaan koulunkäyntivaikeudet. Kun oppimispsykologia on kehittynyt, voidaan nyt antaa nimi sellaisille vaikeuksille, jotka sukupolvi sitten olivat vain laiskuutta tai heikkolahjaisuutta. Kun oikein tarkkaan tutkitaan, niin likimain jokaiselle saadaan jonkin oppimisvaikeustyypin "piirteitä". Eri asia on sitten, kykenemmekö tarjoamaan "lääkitystä" kaikkiin noihin diagnooseihin.

Pelkään pahoin, että teemme nyt monelle lapselle karhunpalveluksen. Kun kerromme, että Pasilla (nimi muutettu) on vaikeuksia geometristen käsitteiden hahmottamisessa, mutta emme kuitenkaan pysty tarjoamaan hänelle asianmukaista tukea, niin Pasi tulkitsee, ettei häneltä kukaan parempia tuloksia odotakaan. Seurauksena on paradoksaalisesti se, ettei Pasi yritä senkään vertaa kuin ilman hänelle tehtyjä tutkimuksia.

Olisiko Pasin ja muiden kannalta sittenkin hyödyllisempää jättää tekemättä tutkimukset, joista ei seuraa mitään, ja sen sijaan tukea häntä työskentelemään hiukan enemmän kuin Pekka, jolla hahmotushäiriötä ei ole?